Toiseen malliin ei ole paperisia ohjeita vaan ohjeet on ladattavissa Legon sivuilta pdf-muotoisena tiedostona. Purin helikopterin yhtenä iltana ja kasasin kakkosmallin kahdessa illassa. Minulle jäi tosin pimentoon mistä niitä propelimia pyöritetään ja laskutelinetta nostetaan. Tai sitten minulta jäi ohjeesta jotain huomaamatta. Ohessa kuva laitteesta.
tiistai 19. maaliskuuta 2013
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Lego helikopteri 9396, osa 2
Rakensin helikopterin tänään valmiiksi. Rakennussarja on ihan hauska poikkeus normaaleista autoista. Ohessa kuva rakennusvaiheesta suunnilleen toisen vihkon lopusta ja valmiista mallista. Valitettavasti taustapahvi ei ihan riitä. Ohjeessa neuvotaan myös miten moottori liitetään helikopteriin. Se näyttää melko yksinkertaiselta mutta testaan sen myöhemmin.
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Lego helikopteri 9396
Lego helikopterissa on 1056 osaa. Ohjeet on jaoteltu kolmeen vihkoon. Rakensin ensimmäisen vihkon loppuun ja aion jatkaa toisesta vihkosta huomenna. Helikopteri näyttää tällä hetkellä tälläiseltä.
Tässä on samoja uusia osia mitä mainitsin 9398 maasturissa olevan. http://oikkonen.blogspot.fi/2013/02/lego-9398-maasturi.html
Tässä on samoja uusia osia mitä mainitsin 9398 maasturissa olevan. http://oikkonen.blogspot.fi/2013/02/lego-9398-maasturi.html
lauantai 23. helmikuuta 2013
Lego 9398 maasturi
Ostin maasturin Kärkkäisen kaupasta Lahden Renkomäestä. Kasasin sen kolmessa illallassa valmiiksi. Jaotin rakentelun niin että rakensin suunnilleen 1 ohjekirjan illassa. Osat olivat jaoteltu siten että 1:llä merkityt pussit sisältivät alustan osat ja 2:lla merkityt pussit korin osat. Osia sarjassa on 1327 kpl. Uusia osia on ainakin kaksi erilaista joita ei tietääkseni ole muualla (korjaus 2.3.2013, helikopterissa 9396 on molempia osia) (http://cache.lego.com/media/bricks/5/2/4666999.jpg ja http://cache.lego.com/media/bricks/5/2/4652234.jpg) ja yksi jota löytyy jo uudemmista sarjoista (http://cache.lego.com/media/bricks/5/2/6005331.jpg). Osalista löytyy osoitteesta http://brickset.com/detail/?set=9398-1
Tänään kokeilin maastoajoa tuoreessa pakkaslumessa. Tasaisella ei ollut ongelmia mutta melko pieni mäki aiheutti sen että auto jäi kiinni. Renkaiden pito lumessa ei ole kehuttava. Moottorien vääntö kyllä riittäisi mutta auto jää joko sutimaan tai sitten tasauspyörästö aiheuttaa sen että kun toinen pyörä jää jumiin niin toinen vain pyörii.
Tänään kokeilin maastoajoa tuoreessa pakkaslumessa. Tasaisella ei ollut ongelmia mutta melko pieni mäki aiheutti sen että auto jäi kiinni. Renkaiden pito lumessa ei ole kehuttava. Moottorien vääntö kyllä riittäisi mutta auto jää joko sutimaan tai sitten tasauspyörästö aiheuttaa sen että kun toinen pyörä jää jumiin niin toinen vain pyörii.
lauantai 9. helmikuuta 2013
Kauko-ohjattava auto
Pitkästä aikaa sain inspiksen rakennella Legoilla. Päädyin rakentamaan infrapunaohjattavan auton. Ajomoottoriksi laitoin Legon Power function sarjan XL-moottorin ja ohjausmoottoriksi saman sarjan M-moottorin. Etuakseli ja ohjaus on mukaelma hinausauton 9395 vastaavasta. Lisäsin vain moottorinvälityksen ja moottorin. Kori muotoutui 8070-auton paneeleista.
Kuva autosta etuviistosta.
Auto takaviistosta.
Power function XL-moottori näkyy hyvin.
Auton pohja näyttää tältä. XL-moottori on myös tässä näkyvästi esillä.
lauantai 2. helmikuuta 2013
Panssariseminaarin kalustonäyttely 2013
MT-LBV-vaunu.
BMP-2 vaunu.
Telahaupitsi 2S1 eli suomalaiselta mallimerkinnältään 122 PsH 74 oleva vaunu.
Salpalinjaesitykseen liittyvä T-38 -torni.
Tunnisteet:
2S1,
BMP-2,
Leopard 2 A 4,
MT-LBV,
T-38
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














