maanantai 11. toukokuuta 2026

Puumaja

Puumajan rakentamisesta on ollut puhetta puolison kanssa jo pitkään, mutta mitään konkreettista en ole saanut aikaiseksi. No, jotain puu- ja jäätelötikkuja yms. on tullut laitettua talteen puumajaa varten mutta se on jäänyt siihen. Kunnes toissapäivänä vihdoinkin 10 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen konkretisoin sanat teoiksi. Keräsin ja katkoin pihalta maa-artisokan ja kriikunan varsia sekä heinänkorsia. Lisäksi otin talteen viime vuotisia unikon siemenkotia ja muita pieniä kukintoja, jotka olivat talven aikana kuivuneet. Puolisoni oli ihaillut jo viime syksynä unikon siemenkotia ja hän vinkkasi minulle niistä. Ne olivat kauniita talven jäljiltä, kun niistä oli lähtenyt siemenkodan seinämä irti ja vain ohuenohut kehikko oli jäänyt jäljelle ja hieno siemenkodan yläosan "hattu".

Ideana oli rakentaa puumaja Lohikäärmepuun haaraan. Kun mittailin paikkaa majalle, päädyin tekemään noin 5 cm * 6 cm suorakaiteenmuotoisen lattian majaan. Lopun asettelussa jouduin vielä hieman leventämään majan takareunaa, jotta sain majan suurin piirtein suoraan. Lisäksi puoliso antoi idean, että tikkaat olisivat kiva lisä puumajaan. Eihän ilman niitä pääse sinne kiipeämään.

Rakensin ensin majan lattian maa-artisokan varresta leikatuista paloista. Toisen seinän tein kriikunan versoista leikkaamistani paloista ja toisen seinän rakensin halkileikatuista maa-artisokan varsista. Kuvassa näkyvä tukipuu rakennuksen etukulmassa on kriikunan versosta leikattua puuta. Otin hieman kuorta siitä auki, jolloin se näyttää vielä vihreältä. Sen väri tulee muuttumaan vielä, kunhan puu kuivuu.

Katon kasasin heinänkorsista leikkaamistani paloista.

Kuvissa näkyvät tikkaat on tehty naruun pujotetuista kriikunanverson pätkistä, joihin porasin 1,5 mm poralla reijät narulle. Ensin ei meinannut saada narua pujotettua reikiin kunnes liimasin narun päät eri-keeper -liimalla, jotteivat ne harota ja liima myös jäykisti narun pään, jotta sen sai helpommin pujotettua reijästä läpi.

Tein pöydän ja tuolin myös noista maa-artisokan varsista. Halkaisin hieman paksumman maa-artisokan varren palan ja liimasin puolikkaat yhteen pöydäksi ja siihen lyhyet ja ohuemmat palat jaloiksi. Pöytään tein askarteluveitsellä kolon, johon liimasin kukan. Kaksi unikon siemenkotaa liimasin pidemmän seinän aukon molempiin päihin. Tuo pöytään liimattu kukan laji jäi toistaiseksi vielä arvoitukseksi.










perjantai 27. maaliskuuta 2026

Hidasta kehitystä

 Kävin tänään (27.3.2026) ja toissapäivänä lenkillä. Tänään oli siis kolmas lenkki tänä vuonna. Tahmeaa oli vieläkin mutta hieman helpompaa jo kuin heti alussa. Nyt n. 3 km kohdalla alkoi tuntua hieman pahalta jaloissa kun toisspäivänä sama tuntuma oli alusta alkaen. Kumpanikin päivänä otin välillä kävelyä, jotta en rasittaisi itseäni liikaa näin alussa. Kovempia ja pidempiä lenkkejä kerkeää tekemään sitten kun pohjatyöt on ensin kunnossa. 

Ensimmäinen aikatavoite on saavuttaa 5 km puolessa tunnissa. Tänään 5 km tuli täyteen n. 34 minuutin kohdalla. Lenkkien pituudet olivat molemmat noin 6,6 km. Varmaankin alussa joka toinen päivä alle 10 km lenkki on hyvä alku ja sitten muutaman viikon päästä juoksee kympin ja katsoo miten sen jaksaa.


lauantai 21. maaliskuuta 2026

Vuoden 2026 ensimmäinen juoksulenkki

Tänään kävin vuoden ensimmäisellä juoksulenkillä. Huomasi kyllä, että juoksulenkki oli ensimmäinen pitkän tauon jälkeen. Mutta kuten tiedämme, kun alkaa säännöllisesti harjoittelemaan juoksulenkit alkavat sujumaan mukavammin ja vähemmän tahmeasti.

Esimerkiksi viime vuonna kun alkuvuodesta juoksin 10 km lenkin, ensimmäinen sen mittainen tuntui aika vaikealta. Mutta jo viikon kuluttua sama lenkki tuntui jo huomattavasti miellyttävämmältä. Toivottavasti tämä pätee myös tänä vuonna. :)

Tavoitteenani on päästä Tampereen maratonilla maaliin aikarajan eli 6 h kuluessa. Tampere maratonista tietoa ja ilmoittautumislinkki löyty Tampereen maratonklubin sivuilta https://www.tampereenmaratonklubi.com/tamperemaraton/ilmoittaudu/

Tämänpäiväisen lenkin pituus oli 6,8 km ja aikaa kului 51 minuuttia. Yksi minuutti meni kun pysähdyin ja otin minuutin tallennuksen muuttolintujen kevät sovelluksella lintujen laulua. Sovellukseen liittyen tietoa löytyy Jyväskylän yliopiston nettisivuilta https://www.jyu.fi/fi/uutinen/muuttolintujen-kevat-sovellus-palkittiin-avoimuuden-edistaja-palkinnolla

Pyrin raportoimaan jotain tekemistäni lenkeistä jatkossakin sekä syksyllä sitten, miten Tampereen maraton meni ja mahdollisesti, jos innostun toisellekin maratonille. Onhan minulla salainen haave päästä Suomessa 100 maratonia juosseiden joukkoon. Se ei vaadi muuta kuin juoksee niitä maratoneja, helppoa, eikö?