keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluaatto

Lahjapaketista löytyi luistimet ja kamera. Mia ja Ewa olivat kilttejä koko vuoden.


Mia kuvaa kun Ewa kokeilee luistimia jalkaan. 




tiistai 23. joulukuuta 2014

Kahdeskymmeneskolmas luukku

Mia kävi hakemassa hyvissä ajoin joulukuusen torilta.

Mia ja Ewa koriselevat kuusta.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kahdeskymmenestoinen luukku

Mia muisti että yksi lahjapaketti on  vielä paketoimatta, kiireesti toimeen!


Hetki vain ja lahjapaketti on valmis.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kahdeskymmenesensimmäinen luukku

Mia viritteli kaiuttimen iPhoneensa.
 Ystävykset rentoituvat musiikkia kuunnellen. 


lauantai 20. joulukuuta 2014

Kahdeskymmenes luukku

Yksinäinen kissa naukui Mian oven edessä ja pitihän se ottaa sisälle.

Kissalla oli selvästi nälkä niin Mia antoi sille kanankoiven syötäväksi.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Yhdeksästoista luukku

Mialla on nyt hieno sohva

Mia ja Ewa nauttivat virvokkeita takkatulen ääressä.

torstai 18. joulukuuta 2014

Kahdeksastoista luukku

Mia laittoi kirjan yöpöydän viereen.