perjantai 21. lokakuuta 2011

Uusi versio autosta

Irrotin etummaisen ajomoottorin ja kiinnitin sen suoremmalla välityksellä vetoakseliin. Tein auton runkoon samalla muitakin muutoksia. Sijoitin moottorin autoon poikittain. Haittapuolena siitä on se että moottori ulkonee rungosta aika paljon. Nousukokeessa ei ollut enää ongelmia rattaiden luistamisen takia. Auto ei myöskään pyrkinyt nousemaan pystyyn.

Esteenylityskokeen tein ajamalla autolla puisen shakkilaudan yli, jonka korkeus on noin 2/3 eturenkaan korkeudesta. Nyt kun autossa on alkuperäiseen ohjeeseen nähden paljon pidempi akseliväli (tässä tapauksessa juuri strategisesti shakkilaudan leveys, jäi auto luonnollisesti pohjastaan kiinni.) Auto nousee melko kivuttomasti shakkilaudan päälle jos lauta on tuettuna ettei se lähde liikkeelle auton sitä työntäessä.

Tästä näkee hyvin uudelleensijoitetun moottorin.


From Lego

Tälle puolelle ei tullut juurikaan muita muutoksia kuin tuon NXT -ohjausyksikön kiinnitys.

From Lego

Toinen otos tuon uudelleen sijoitetun moottorin puolelta.

From Lego





Prototyyppi autosta

Muokkasin autoa purkamalla etu ja takapään väliltä rungon pois. Rakensin siihen sitten Mindstormin moottoreiden ympärille uuden rungon ja latasin päälle ohjausyksikön. Voimansiirtoa muutin siten että laitoin etu- ja taka-akselille omat moottorinsa. Ajatuksenani oli että saan helposti muutettua etu- ja takapöyrien pyörimisnopeutta tarvittaessa. Ongelmaksi muodostui etuakselin moottorin voimansiirto joka ei tahtonut toimia ylämäkitilanteessa vaan rattaat löivät tyhjää. Syy siihen on ilmeisesti liian taipuisa runko. Yrityksistäni huolimatta en saanut vielä tuettua sitä kunnolla toimivaksi, vaan rattaat lyövät tyhjää kun yrittää ajaa mäkeä ylös. Autosta tuli ulkonäöltään lähinnä "viritys". :)

Jatkossa pitää tehdä autoon tukevampi runko ja/tai muuttaa tuota etupyörien moottorin kiinnitystä yksinkertaisemmaksi. Takamoottori on lähes yksinkertaisin mahdollinen, eli suoraan vetoakselissa kiinni. Ensimmäisessa mallissa moottori oli samalla tavalla kiinni mutta vain toisella puolella taka-akselia.

Kuvan keskellä näkyy musta ratas joka on kiinni moottorissa ja josta voima siirtyy harmaan rattaan kautta eteenpäin. Tämä väli tuppaa lipsumaan.

From Lego

Pari kuvaa tämänhetkisestä tilanteesta.

From Lego




From Lego


Sitten vielä eilisestä versiosta kuva jossa näkyy ohjausmoottori ja sen välitykset kun Mindstorm -ohjausyksikkö on poistettu paikaltaan.
From Lego



keskiviikko 19. lokakuuta 2011

"Radio-ohjattava" auto

Sain rakennettua ajokuntoiseksi Sarielin Land Roverin rungon ohjeeseen perustuvan auton höystettynä Lego Mindstorm NXT -ohjausyksiköllä ja moottoreilla.

Sarielin ohjeet löytyvät osoitteesta http://sariel.pl/downloads/ ja oma näkemykseni aiheesta on tälläinen:
From Lego
Ohjeen soveltaminen NXT-moottoreille antoi hiukan ylimääräistä haastetta. Aluksi yritin miettiä miten saisin ajomoottorin tuohon pyörien väliseen tilaan tai vaihtoehtoisesti etuakselin päälle, mutta se osoittautui hankalaksi toteuttaa. Ohjausmoottorin saaminen pyörien väliseen tilaan onnistui loppujen lopuksi aika helposti, vaikkakin useita eri vaihtoehtoja tuli mietittyä. Tämän jälkeen huomasin yrittää laittaa moottorin auton taakse johon sen sitten sainkin muutaman yrityksen jälkeen kiinni. Ohjausyksikkö meni sitten melkein itsestään tuohon auton keskelle.

Auto on nelivetoinen, ilman tasauspyörästöjä. Tästä johtuen pikaisessa testauksessa huomasin että se puskee eteenpäin jos yrittää kääntyä yhtään jyrkemmin.


Nousukykyä näyttää olevan, auto on ajettu kuvan säilytyslaatikon päällä tuohon asentoon. Renkaiden pito ei riitä siihen että auto nousisi tuosta ylemmäs.
From Lego
Mindstrom palikassa on Lejos käyttöjärjestelmä, joka on ladattavissa osoitteesta http://lejos.sourceforge.net/ Ensimmäisen ajokokeen tein ohjelmalla joka ajetaan läppärillä ja jolla ohjataan moottorien pyörimissuuntia. Yhteys läppärin ja Mindstormin välillä hoituu bluetooth-yhteyden kautta.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Lego minitankki

Ihastelin www.sariel.pl -sivustolla olevia toinen toistaan hienompia moottoroituja isoja lego-ajoneuvoja. Suurimmassa Lego-hinausautossa on 17 lego-moottoria ja kymmeniä led-valoja. Olisi kiva saada rakennettua jotain samansuuntaista, muutamalla moottorilla varustettua kauko-ohjattavaa mallia mutta ehkä aloitamme hiukan pienimuotoisemmasta. Tässä on eilen illalla rakentamastani "minitankista" muutama kuva.


Aivan ensimmäinen versio näyttää tältä.
From Lego minitank
Sama tankki altapäin kuvattuna.
From Lego minitank
Tässä toinen versio johon rakensin hiukan aidommannäköisen alustan.
From Lego minitank

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Piirrosharjoituksia MLCad:llä

Törmäsin youtube palvelussa hienoihin Lego-malleihin. Ne olivat suunniteltu ja rakennettu vastaamaan mahdollisimman paljon oikeaa esikuvaansa. Hienoimpia malleja joita olen nähnyt löytyy tältä sivulta http://sariel.pl/

Tästä innostuneena sain idean harjoitella MLCad -ohjelmalla tekemään piirrustuksia Lego sarjoista. Tavoitteena on saada piirrettyä jonkinlainen oma malli ja rakentaa sitten tekemieni ohjeiden mukaan se oikeista Lego-palikoista.

Ensimmäinen cad-piirrustus jonka tein sisältää yhden tekniikkapalkin, kaksi ratasta ja niiden kiinnistykseen tarvittavat akselit ja helat. Seuraavaksi aion piirtää olemassaolevasta mallista cad -kuvan jotta oppisin ohjelman käyttöä paremmin. Valitsin aiemmin rakentamani melko yksinkertaisen tuulimyllyn. Kuva siitä on tässä.


From Lego

Sain jalustan palkit suunnilleen kohdilleen. Ongelmaksi muodostui etten löytänyt osaa jolla olin liittänyt palkit toisiinsa. Osa löytyy peeronin luettelosta http://peeron.com/inv/parts/55615. Aikani selasin ohjelman osalistaa enkä löytänyt tuota kyseistä osaa. Yön yli nukuttuani päädyin etsimään tietoa miten ohjelmaan saa lisättyä puuttuvia osia. Löysin sivuston jossa kerrotaan miten ohjelmaa konfiguroidaan parametritiedoston avulla.

http://www.holly-wood.it/mlcad/customizing-en.html

Lisäksi löysin LDraw.org sivustolta ns. epäviralliset osat ja purin zip-tiedoston MLCad ohjelman hakemistorakenteeseen. Sitten osahaku löysikin osan joka puuttui aiemmin. Tästä pääsee sitten jatkamaan varsinaista tuulimyllyn piirtämistä.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Legosarjoja tekniikkalegojen alkuajoilta nykyaikaan

Tässä on alunperin vuodelta 1977 oleva traktori-sarja kasattuna tänä vuonna. Kuvasta näkyy että osa osista on originaaleja 70-luvulta (olen lapsenä pureskelut niitä) ja osa uudempaa tuotantoa. Hampaanjälkien lisäksi harmassa on sävyeroa. www.peeron.com -sivustolla vanhasta käytetään nimitystä "old gray" ja uudemmasta "middle stone". Sarjan osaluettelo löytyy täältä http://peeron.com/inv/sets/851-1

Toimintoja sarjassa on ohjaus, voimansiirto työkoneelle ja työkoneen nosto/lasku.

From Lego

Traktori vuodelta 2006

Tässä on sitten hiukan uudempaa traktorisuunnittelua Legolta. Sarja on vuodelta 2006 ja numeroltaan 8284. Peeronin osaluettelo löytyy http://peeron.com/inv/sets/8284-1

Osat ovat muuttuneet alkuajoista melko tavalla. Vuoden 1977 sarjasta löytyy vain muutama samanlainen osa kuin tästä uudemmasta. Lähinnä akselit ja lamput.

Toimintoja on tullut lisää, voimansiirrossa on nyt kytkin, jolla sen saa päälle/pois päältä. Moottorissa on sylinterit ja etuakselin ripustus on tehty kuten oikeassa traktorissa jossa akseli on nivelletty keskeltä.

From Lego

Kaivinkone vuodelta 2011

Tänä vuonna ilmestynyt sarja kaivinkoneesta on aika pitkälle samoista osista koostuvat kuin tuo vuoden 2006 sarjakin. Toki uusia osia on jonkinverran tullut. Esimerkiksi sylinteriosat ovat ensimmäistä kertaa tässä sarjassa käytössä.

Osaluettelo löytyy http://peeron.com/inv/sets/8069-1

From Lego

Uusimman sarjan kohdalla - ilmeisesti kustannussyistä - ei seuraa kuin yhden mallin ohjeet. Toisen mallin ohjeet ovat ladattavissa vain netistä Legon sivustolta. Tästä herää epäilys että onko ohjeita enää muutaman vuoden päästä saatavilla siellä siinä vaiheessa kun sarja ei enää ole valmistuksessa eikä myynnissä. Toki www.peeron.com sivustolta ne voi ladata (3 vuotta sarjan ilmestymisen jälkeen) mutta toivoisi niiden löytyvän myös viralliselta valmistalta.

Kaivurissa on etu/takauhan toiminnot, mutta ei moottoria sylintereineen. Sarjan takarankaat ovat samat kuin vuoden 2006 sarjan eturenkaat joten tämä on jonkinverran pienempi.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Lego Technic kaivuri (sarjan numero 8069)

Tälläinen lego-sarja tuli hommattua Tuurin kyläkaupasta elokuun alkupuolella. Sarja kasautui kivasti. Jos jotain vikaa haluaa hakea niin etukauha ei mielestäni nouse tarpeeksi pystyyn eivätkä eturenkaat käänny ihan riittävän paljon joten kääntösäde on suurehko. Lisäksi takakauhassa ei ole kuin kaksi "sylinteriä", eikä siis varsinainen kauha liiku kuten oikeassa kaivurissa omalla sylinterillään. Puutteistaan huolimatta ihan kiva sarja kasata. Toimintoja on melko runsaasti siihen nähden että sarja on kohtuuhintainen. Toimintoja on ohjaus, etukauha, takauha, takakauhan kääntö sivusuunnassa ja tukijalat.

From Lego